Toteutus

Oppisopimuksen tekeminen ei ole hankalaa. Yleensä tutkinnon suorittaja hankkii oppisopimustyöpaikan itse ottamalla yhteyttä työnantajiin tai sopimalla asiasta nykyisen työnantajansa kanssa. Paikallinen oppisopimuskeskus tai -toimisto auttaa, yhteistyössä oppilaitoksen kanssa, koulutuksen suunnittelussa ja käynnistämisessä.

Ja näin se oppisopimusprosessi kulkee..

  1. Ensin mietitään yhdessä, antavatko työpaikan työtehtävät, -ympäristö, koneet ja laitteet mahdollisuuden tutkinnossa vaadittavan osaamisen hankkimiseen ja onko työpaikka sitoutunut työssä oppimisen ohjaamiseen. Tätä kutsutaan oppisopimuksen edellytysten arvioinniksi.
  2. Selvitetään tutkinnon suorittajan aiemmin hankkima osaaminen. Sovitaan työpaikalla järjestettävän koulutuksen keskeiset työtehtävät sekä tietopuolisen koulutuksen sisällöt ja ajankohdat ja muut oppimisen muodot, jotka perustuvat todettuun osaamisen puutteeseen.
  3. Sovitaan tavoitteena olevat tutkinnot osat. Sovitut asiat kirjataan henkilökohtaistamissuunnitelmaan.
  4. Solmitaan oppisopimus, jonka allekirjoittavat tutkinnon suorittaja, hänen työnantajansa sekä oppisopimustoimisto tai oppilaitos.
  5. Seuraavaksi aherretaan työpaikalla työssäoppien sekä oppilaitoksessa teoriaopinnoissa ja käytännön harjoitteluissa. Työpaikkakouluttaja ja AEL:n koulutusvastaava ohjaavat opiskeluja pitkin matkaa.
  6. Työpaikkakouluttaja arvioi opiskelijan työtaitoja sekä ammatillista osaamista ja kouluttajat arvioivat tietopuolisia taitoja. Arviot kootaan arviointien yhdistelmään, joka tulee osallistumistodistuksen liitteeksi.
  7. Järjestetään tutkintotilaisuudet, joissa hyväksytysti osoitettu ammattitaito esitetään vahvistettavaksi alan tutkintotoimikunnalle, joka vahvistaa tutkintosuoritukset myöntämällä tutkintotodistuksen.

Tuloksena kaikesta ahkeroinnista on vahva ammattitaito ja uuden osaaminen.

Ei entiselleen mikään jää - eivät hyvät suunnitelmatkaan

AEL:n koulutusyhteyshenkilölle on ilmoitettava välittömästi kaikki muutokset, jotka koskevat:

  • oppisopimusta
  • henkilökohtaistamissuunnitelmaa
  • työpaikkakouluttajaa
  • yhteystietoja.

Opiskeluajan pidentämiseen, lyhentämiseen sekä sopimuksen keskeyttämiseen tai purkamiseen tarvitaan työnantajan edustajan, työntekijän sekä AEL:n koulutustarkastajan suostumus.

Oppisopimuksen purkaminen

Oppisopimus voidaan purkaa:

  • koeaikana
  • yhteisellä sopimuksella
  • jos työnantaja lopettaa liikkeensä, joutuu konkurssiin tai kuolee
  • koulutuksen järjestäjän luvalla perusteilla, jotka työsopimuslain mukaan oikeuttaisivat työsopimuksen irtisanomiseen
  • työsopimuslain 8 luvun 1§:ssä säädetyillä perusteilla.

Oppisopimustoimisto voi purkaa oppisopimuksen tutkinnon suorittajaa ja työnantajaa kuultuaan, jos työpaikalla järjestetyssä koulutuksessa ei noudateta lain ja asetuksen säädöksiä tai tehdyn sopimuksen määräyksiä.

Tutkintoprosessista voit kysyä omalta koulutusyhteyshenkilöltäsi AEL:ssä.

Bookmark and Share
AEL ©, Kaarnatie 4, 00410 Helsinki, puh. 09 530 71, asiakaspalvelu@ael.fi, etunimi.sukunimi@ael.fi