
Väinö on toiminut mikrotukihenkilönä jo useamman vuoden ja oppinut paljon työssään kantapään kautta. Lisäksi hän on opiskellut lyhytkursseilla, mutta todistus alan osaamisesta puuttuu. Väinö päättää huolehtia kilpailukyvystään muuttuvilla työmarkkinoilla ja muistaa nähneensä lehdessä AEL:n ilmoituksen Tietojenkäsittelyn ammattitutkintoon valmistavasta koulutuksesta, jossa voi valmistua järjestelmätukihenkilöksi.
Ilona näkee saman ilmoituksen. Hän on omalla työpaikallaan osallistunut tietojärjestelmien kehitysprojekteihin ja tehnyt pienimuotoista ohjelmointia itsekin. Hän on opiskellut ohjelmointia lyhytkursseilla, mutta haluaisi kokonaisnäkemystä tietojärjestelmien kehittämiseen ja lisäoppia ohjelmointiin.
Väinö ja Ilona soittavat lehdessä olevaan puhelinnumeroon ja kuulevat, että monimuoto-opiskeluna toteutettava koulutus on suunniteltu juuri heidänlaisilleen, työn ohessa opiskeleville. Lähiopetusta on keskimäärin kaksi päivää kuukaudessa. Väinö juttelee esimiehensä kanssa ja täyttää heti ilmoittautumiskaavakkeen. Esimies ilahtuu Väinön opiskelusta ja lupaa maksaa palkkaa myös opiskelupäiviltä. Myös Ilonan esimies on tyytyväinen alaisensa kouluttautumisesta ja siitä, että oppisopimuskoulutuksella kustannukset jäävät vähäisiksi.
Järjestelmätukihenkilö tai tietojärjestelmien kehittäjä, päivitä osaamisesi!
Tutustu ja ilmoittaudu Tietojenkäsittelyn ammattitutkintoon valmistaviin koulutuksiimme:
Rahoitusvaihtoehtoja ovat oppisopimus tai ammatillisen lisäkoulutuksen tuki.