Action Experience Learning

Vastavalmistuneen puhe

Viimeksi päivitetty: 16.06.2008

Tämä ryhmä kokoontui huhtikuussa 2006 Lahteen aloittamaan EAT-opiskelut.

Kaksi pitkää vuotta edessä, mihin olen ryhtynyt, onko minusta tähän? Taisi olla monelle meistä tuttuja ajatuksia? Nyt ne kaksi vuotta ovat menneet ja meidän alkaa olla aika lentää kehittämään työpaikkojamme ja varastoalaa, sillä olemmehan Erikoisia tällä alalla.

Lähipäivät saatiin mukavasti käyntiin ja ryhmähenki löytyi nopeasti. Tutustumistamme ja tietämys-tämme toisista edesauttoi loistava idea esitellä tehtävät ryhmälle luokan edessä. Ryhmän ehdoton rikkaus on ollut henkilöiden tuleminen täysin eri aloilta, jolloin lähijaksoille on saatu erilaisia näkö-kulmia asioiden käsittelyyn.

Jaksot olivat joskus raskaita aihealueesta johtuen, mutta koimme ne myös mielenkiintoisina päivinä aiheiden herättämän keskustelun ja onnistuneiden valmentajien kanssa. Tehtävien palautukset tahtoi venyä työkiireiden takia, mutta ryhmä tuki toisiaan - kannustavaa sähköposti-ohjeistusta unohtamat-ta!

Jotain tämän hetkisen kehityksen vauhdista kertonee myös se, että tutkinnon suorituksen aikana monen osallistujan yrityksen nimi saattoi vaihtua moneen kertaan ja työtehtävien vaativuus kasvoi lähes koko ryhmällä.

Kevennystä opiskeluun ja kansainvälistä näkemystä saimme opintoretkistämme Suomessa ja Tal-linnassa.

Loppukirimme näyttökansion/tutkintotyön kanssa jäi viime tinkaan ja usko onnistumiseen meinasi loppua, mutta nopeisiin ratkaisuihin tottuneina saimme kirivaihteen päälle loppumetreillä, tosin haulikostakin jossain kohtaa puhuttiin…..onneksi leikillisesti.

Näyttöseminaarissa oli hienoa nähdä tapahtunut kehitys onnistuneiden esitysten muodossa. Kynät ja paperit olivat mennyttä aikaa, PowerPointit ja selkeät kuuluvat esitykset kevennyksineen olivat tulleet jäädäkseen.

Työssäni olen huomannut kiinnittäväni huomiota uusiin asioihin ja kyseenalaistavani perinteisiä toimintatapoja. Tutkinto on antanut vahvaa pohjaa myös lisääntyneisiin esimiestehtäviin. Toivon kaikkien työnantajien arvostavan tutkintoamme oikealla tavalla.

On ollut mukava olla ryhmässä mukana, tunteet onnistumisen jälkeen ovat valmistuneilla korkealla. Tutkinto on kuitenkin valmis vasta, kun viimeinenkin tehtävä on ratkaistu eli meidän lienee aika siirtyä laskemaan tuntien aika soineet puhelut (jos puhelin soi, se tarkoittaa kierrosta konjakkia ko-ko ryhmälle).

Haluan kiittää opiskelijoiden puolesta kaikkia niitä tahoja jotka ovat antaneet meille mahdolli-suuden tämän tutkinnon suorittamiseen!

Lopuksi haluan kiittää ryhmää hyvästä yhteistyöstä ja todeta meidän olevan valmiita suureen maa-ilmaan!

Kirjoittaja on Kari Hietalahti


Logistiikka

Jatkokoulutusta kuorma- ja linja-autonkuljettajille

AEL:ssä on tarjolla monipuolinen valikoima ammattipätevyysdirektiivin mukaista koulutusta. Ilmoittaudu mukaan kurssille tai tilaa meiltä omalle yrityksellesi sopiva valmennus.

Bookmark and Share