
Suomen johtava mehujen valmistaja ja markkinoija Eckes-Granini käynnisti vuonna 2007 kaksi vuotta kestävän linjamestareiden ja asentajien koulutusprojektin. Projektin tavoitteena on parantaa henkilöstön kunnossapito-osaamista.
Tehdas käy kolmessa vuorossa arkipäivisin, viikonloppuisin tehdas on kiinni. Laadukas toiminta edellyttää, että linjamestarit yhdessä teknisen tuen ja kunnossapidon kanssa osaavat ennakoida häiriötekijöitä ja korjata vikoja itse tuotannon aikana heti niiden ilmettyä.
Projektia valmisteltiin huolella Eckes-Graninin tehtaalla.
”Neljä vuotta sitten meillä käynnistyi tuotannon tehostamisprojekti, jolloin, mm. kunnossapitotehtävissä toimineiden henkilöiden työtehtävät muuttuivat ratkaisevasti. Meillä ei siirrytty kunnossapidon ulkoistamiseen, vaan kunnossapitotoiminnot haluttiin integroida entistä tiiviimmin osaksi tehtaan tuotantotoimintoja”, Eckes-Graninin henkilöstöpäällikkö Tuija Kantoluoto kertoo.
Osallistujia oli 12 ja he suorittavat kunnossapitoasentajan tutkinnon työn ohessa. Häiriöttömän tuotannon -koulutusmallin on kehittänyt AEL, mutta se on räätälöity Eckes-Graninin tarpeisiin.
”Ohjelma lähtee aina asiakasyrityksen tarpeista. Erityisesti tämä sopii prosessiteollisuuteen”, AEL:n seniorikonsultti Keijo Koskinen kertoo.
Lisätietoja
Tuija Kantoluoto, henkilöstöpäällikkö, 0400 940 645, tuija.kantoluoto@eckes-granini.com, Eckes-Granini Finland Oy Ab
Keijo Koskinen,seniorikonsultti, 050 5941 659, keijo.koskinen@ael.fi, AEL
Kerromme mielellämme lisää yrityksen osaamisen kehittämisen kokonaisratkaisuista.
| Pasi Kaskinen 050 575 7577 | Jarmo Kurvinen 050 544 8613 |
|
| Keijo Koskinen 050 594 1659 | Maria Sjöroos 050 500 1770 |