Hyppää pääsisältöön

Yhtenä osana Lähiesimiehen ammattitutkintoa on oman kehityssuunnitelman tekeminen. Koskisen Oy:n tiiminvetäjät esittelivät omia kehityssuunnitelmiaan ja kertoivat, mitä he ovat saaneet koulutukselta.

Osallistuva työnjohtaja Pasi Marttisen kehityssuunnitelmana oli viilutehtaan käyttösuhteen parantaminen. Suunntielman tavoitteena oli pintaviiluprosentin nostaminen. 

Lauri Sallila, pääluottanusmies, lähti kehityssuunnitelmassaan luomaan tiiminvetäjille selkeää työnkuvaa. Tiiminvetäjien työtehtävät ovat muuttuneet ja siksi niistä on syytä tehdä selkeä, kirjallinen kuvaus. Kuvaus toimii myös uusien tiiminvetäjien apuna.

Tiiminvetäjät Marika Santala ja Jennni Salminen ovat saaneet koulutuksesta käytännön oppien lisäksi itsevarmuutta toimimiseen sekä kollegoiden kannustusta.

 

Johto mukana tukemassa tiiminvetäjiä

Koskisen Oy:n prosessipäällikkö Kalervo Kettunen odottaa paljon tiimimäiseltä toiminnalta. Koulutus tuo kokonaisvaltaisesti apua heidän uuteen toimintamalliin. Esimiehet tarvitsevat tukea, jotta asiat saadaan jalkautettua kentälle.

 

Koskisen Oy

Koskisen on yli 100 vuotta puualalla toiminut perheyritys. Yrityksen juuret ovat Kärkölässä, missä vuoden 1909 pienestä sahaosuuskunnasta on kasvanut laadukkaiden puutuotteiden kehittäjä ja alueen merkittävä työllistäjä.

 

Tutustu koulutukseen

Lähiesimiestyön ammattitutkinto

Etkö löytänyt etsimääsi?

Leena Könkkölä
Leena Könkkölä
koulutussuunnittelija, johtaminen ja esimiestyö