Hyppää pääsisältöön

ISS Palveluiden kiinteistönhuollossa toimiva palveluesimies Sanna Portala on suorittanut Lähiesimiestyön ammattitutkinnon AEL:ssä. Oppisopimusopiskelussa hän pitää hyvänä muun muassa oppien nopeaa käytäntöön saamista.

Omaa työtä voi katsoa ihan eri tavalla, kun on ollut koulutuksessa. Esimerkiksi DiSC-analyysin avulla oppii tuntemaan itseään, mutta ymmärtää myös alaisiaan paremmin. – Työntekijät ovat keskenään erilaisia. Ymmärrys siitä, miten heidät saa toimimaan keskenään yhteistyössä, on vahvistunut koulutuksen myötä, kertoo Portala.

Eräs opiskelun kokokohta oli Portalan mukaan lähipäivä, jolloin käsiteltiin taloutta. – Oli budjetointia ja myyntikatteen laskemista, Portala tarkentaa. – Siitä oli tosi paljon hyötyä, hän kertoo.

 

Opiskelusuunnitelmat pitkällä tähtäimellä

Lähiesimiestyön ammattitutkinto oli Portalan opiskelujen ensimmäinen askel. Hänen tavoitteena on suorittaa seuraavaksi puhdistus- ja kiinteistöalan erikoisammattitutkinto. Portalan kertoo, että hän hakeutui koulutukseen oikeaan aikaan, sillä ennen koulutusta hän oli jo toiminut jonkin aikaa lähiesiemiehnä ja saanut sitä kautta käytännön kokemusta. Näin tutkinttokoulutuksesta sai parhaiten hydödyn irti.

 

Kaikki hyötyvät

Portala kertoo, että koulutuksesta on ollut hänelle itselleen paljon hyötyä, mutta hyötynyt on myös hänen työnantajansa ISS Palvelut. – Työnantaja hyötyy siitä, että sen palveluksessa on osaavaa henkilökuntaa, hän sanoo. – Asiakkaat arvostavat sitä, että työntekijät ja työnjohto on koulutettua, Portala toteaa.

 

Tutustu koulutukseen

Lähiesimiestyön ammattitutkinto

 

Etkö löytänyt etsimääsi?

Leena Könkkölä
Leena Könkkölä
koulutussuunnittelija, johtaminen ja esimiestyö