Satu Myllylä: Jatka työuraasi jopa 20 lisävuodella


AEL:n koulutussuunnittelijan Satu Myllylän mukaan asiakaskokemusosaaminen on arvossaan kaupan alalla.

 

Voiko verkko-ostamisen yleistyminen tarkoittaa hyvää kivijalkakauppojen työntekijöille? AEL:n koulutussuunnittelija Satu Myllylä uskoo että voi hyvinkin.

 

Kengät, vaatteet ja puhelimet hankitaan yhä useammin verkosta. Digitalisaatio on muuttanut ihmisten tapaa tehdä ostoksia.

Paljon on puhuttu kivijalkakauppojen kriisistä, jota verkkokaupat vahvistavat.

Satu Myllylä painottaa, että kauppaliike ja verkkokauppa voivat parhaimmillaan täydentää toisiaan. Toisessa luodaan inspiraatiota ja hienoa asiakaskokemusta ja toisessa tehdään kaupat.

Vuosien työuran kaupassa tehneitä ihmisiä tämä muutos voi jännittää, jopa pelottaa. Muutos voi olla heille hieno mahdollisuus, sanoo tulevaisuuteen uskova AEL:n koulutussuunnittelija Satu Myllylä.

Liiketalouden perustutkinnossa opiskelijalla on mahdollisuus syventää osaamistaan asiakaspalvelussa ja myynnissä ja säilyttää siten työpaikkansa.

– Keskitymme tutkinnossa hyvän asiakaskokemuksen luomiseen. Siihen, miten saamme asiakkaat palaamaan ostoksille yhä uudestaan, Myllylä sanoo.

Koulutus sopii sekä vasta-alkajille että alalla jo työskenteleville, joiden työtehtävät muuttuvat ja jotka kaipaavat entistä laajempaa perusosaamista.

Myllylän mukaan koulutus antaa opiskelijalle hyvät eväät laajentaa omaa toimenkuvaansa esimerkiksi markkinointiin ja asiakasiltojen, teemapäivien tai jopa messujen suunnitteluun.

– Tutkinnon tuoma ammattitaito voi antaa opiskelijalle parhaassa tapauksessa 15-20 vuotta lisää työuraa, Myllylä uskoo.

Merkonomin tutkintoon tähtäävän koulutuksen teoriaosuus alkaa 12.9.2017.

Myllylä kehottaa hakijaa aloittamaan neuvottelut oppisopimuksesta työnantajan ja AEL:n kanssa saman tien, jotta he voivat yhdessä ryhtyä keskustelemaan henkilökohtaisesta opiskelusuunnitelmasta.

 Lue lisää merkonomin tutkinnosta