Vuosikertomus

Työntäyteinen vuosi 2018

AEL oli mukana koulutuksenjärjestäjien sekä työelämän rakennemuutoksessa – AEL pitää osaamisen ajassa.

Vuosi 2018 oli AEL:lle edelleen muutosten vuosi. Pääprioriteetteja yhteisön kehittämisessä olivat asiakasläheisyyden lisääminen, kannattavuuden parantaminen, strategian päivittäminen sekä toimintakulttuurin ja henkilöstön osaamisen parantaminen.

Vuonna 2018 jatkoimme edellisvuonna käynnistämiämme projekteja kaikilla osa-alueilla. Suuri asia oli Malminkartanon kampuksen kaavoituksen aloittaminen.

Yleinen markkinatilanne vuonna 2018 oli parempi kuin aikoihin, mikä johtui pääasiassa yksityisen koulutuskysynnän vahvistumisesta, mutta myös opetus- ja kulttuuriministeriön määrärahan lievästä kasvusta. Yritysten kehittäminen ja koulutuskysyntä lähtivät viiveellä alkuvuodesta hitaaseen kasvuun.

AEL:n vuosikertomus 2018

Aiemmat vuosikertomukset

AEL:n vuosikertomus 2017

AEL:n vuosikertomus 2016

AEL:n vuosikertomus 2015

AEL:n vuosikertomus 2014