Trukkityttö Noora varastojen valtakunnassa

Kokeiltuaan montaa eri alaa on Noora lopulta löytänyt omansa juttunsa. Hän viihtyy varastoissa.

Helsinkiläissyntyinen, nykyään Espoossa asuva Noora Hiltunen suorittaa AEL:ssä Logistiikan perustutkinnon varastonhoitajan osatutkintoa. Koulutus on päätoimista ja kestää yhteensä 9 kuukautta. Noora valmistuu marraskuussa 2015 varastonhoitajaksi.

Oma ala ei aina löydy ihan kerralla

Noora on etsinyt omaa alaansa jo hetken kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja.  – On tullu tehtyä vähän kaikenlaista, hän toteaa ympäripyöreästi. – Kävin lukiota Etu-Töölössä puoli vuotta, opiskelin leipuri-kondiittorin koulussa Kuopiossa, puoli vuotta sielläkin. Sitten mulla on meikkaaja-maskeeraajan tutkinto ja olen käyny aikuislukiota jonkin aikaa. Lisäksi olin kaksi viikkoa muuttoapulaisena HUSilla ja puoli vuotta työharjottelussa Tapiolan pelikaupassa, hän täsmentää.

Varastoalan viehätys

AEL ja varastoala löytyivät TE-toimiston kautta. – Selasin siellä koulutuksia ja huomasin, että AEL:ssä olisi tämmöstä ja se alkoi kuulostaan kivalle. Sitten vaan päätin hakea tänne.

Nooran opiskelu alkoi joulukuussa 2014 kolme viikkoa kestäneellä Treenileirillä. Treenileiri on duunivalmentajien kehittämä alkusysäys opiskelun ja työelämän maailmaan. Sen aikana saa valmiuksia varsinaiseen opiskeluun.

– Ja varsinainen koulu alkoi tämän vuoden tammikuun alussa. Me ollaan opiskeltu tavaran vastaanottoa, säilytystä, keräilyä ja lähetystä. Me ollaan myös käyty läpi asiakirjoja, jotka liittyy varaston prosesseihin, kertoo Noora.

Trukki on yksi varaston työvälineistä

Kun aletaan puhua trukkiasioista, syttyy Nooran silmiin innostunut palo. –Mä tykkään erittäin paljon ajaa trukilla! Sitä on jotenkin vaan hauska pyöritellä. – Mä itse asiassa sain trukkikokeesta meidän ryhmässä ainoana kolmosen, hän kertoo tyytyväisenä.

Noora puhuu nopealla tempolla ja innostuneesti trukeista ja hyvin menneestä kokeesta. – Siinä oli teoriakoe ja ajokoe. Me ajettiin sekä työntömastotrukilla että vastapainotrukilla.  Sanotaan, että se työntömastotrukki olisi hankalampi, mutta mä tykkäsin siitä enemmän ja pärjäsin sen kanssa hyvin, hän sanoo.

Alalla tarvitaan monenlaisia työkortteja

Todistuksena osaamisestaan opiskelijat ovat saaneet trukkikortit. – Sitten meillä on ollut muitakin noita työkorttikoulutuksia, sanoo Noora. – Me käytiin työturvallisuuskorttikoulutus, tulityökorttikoulutus, EA1 ja hygieniapassi.

Opiskelijat suorittavat kaikki korttikoulutukset ennen työharjoittelujaksoa, mikä tuo myös enemmän itseluottamusta lähdettäessä tositoimiin.

Työharjoittelu vie osaamisen käytäntöön

Olennaisena osana logistiikan perustutkinnon suorittamisessa on työharjoittelu. Harjoittelun aikana tehdään samoja työtehtäviä, joita opetetaan teoriassa AEL:ssä. Näin opiskelusta on tehty mahdollisimman tehokasta ja käytännönläheistä.  Kuukauden mittaisia harjoittelujaksoja on kaksi. Noora on juuri saanut ensimmäisen harjoittelunsa suoritetuksi. – Nyt mä olin työharjottelussa Varustelekassa, hän kertoo. Varusteleka on räväkästä markkinoinnistaan tunnettu armeijatavaran erikoisliike.

– Mä olin suurimman osan ajasta pakkaamossa ja mä kokeilin myös keräilyä, lisää Noora kysyttäessä työtehtävistä.

– Tilauksista piti aina tarkistaa, että niissä on oikea määrä tavaraa ja että ne on sitä mitä pitääkin. Siinä piti olla tarkkana, ettei tullut keräilyvirheitä, eli koot oli samat mitä oli tilattu, tähdentää Noora. –Sitten ne väärät piti inventoida pois siitä tilauksesta. Ja tietysti piti kattoa, että ne tavarat on kunnossa.

Varusteleka on yrityksenä värikäs ja sama värikkyys toistuu Nooran mukaan myös sen varastossa. – Siellä oli tosi monipuolisia persoonia. Ulkopuolinen kuva on vähän villi, mutta siellä tehdään töitä ammattimaisesti ja asiallisesti.

Vauhdikas harjoittelukevät

Varustelekan työharjoittelun lisäksi Noora on työskennellyt Oriolan varastolla lähettämötyöntekijänä huhtikuun alusta alkaen. Oriola on lääketehdas Orionin varastopuoli. Työsuhde alkoi opiskelujen vielä ollessa menossa. – Oriolan piti olla se mun työharjoittelupaikka, mutta mä en saanut työvuoroja tarpeeksi nopeasti, niin sitten se ei onnistunut, kertoo Noora. – Ja siksi mä sitten hain sinne Varustelekaan ja lopulta olin sitten molemmissa: päivät Varustelekassa ja illat Oriolalla.

– Se oli itse asiassa ihan hyvä ratkaisu. Totta kai se oli fyysisesti ja henkisesti rankkaa, mutta kyllä sen kesti. Se oli niinku tuplaharjoittelu, summaa Noora. Kahdessa harjoittelupaikassa Noora pääsi näkemään varastoalaa monipuolisesti.

Työn tekemisen ymmärtää parhaiten työtä tekemällä

Varastotyön hyviä puolia Noora luettelee kuin liukuhihnalta. – Työ on monipuolista. Pääsee tekemään aika paljon eri asioita. Se on käytännönläheistä.  Ja saa oikeesti tehdä asioita – sen takia mä tykkään tästä, hän sanoo.

– Varustelekalla oli lisäksi hauskaa se, että pakkaamisessa joutui käyttämään luovuutta. Esimerkiksi jos joku oli tilannut vaikka yhden puukon, niin sille ei ollut valmiiksi mitään omaa pakkausta, vaan sen paketointi ja tuotteen pehmustus piti sitten keksiä jotenkin pahvilaatikoista, kertoo Noora.

Tulevaisuus edessä

– Loppujen lopuksi varastotyö on aika simppeliä hommaa. Kun prosessit sisäistää, niin työtä osaa tehdä vaikka unissaan, summaa Noora kokemuksiaan. – Voi olla että mä jatkan tämän jälkeen vielä koko Logistiikan perustutkintoon, on tämä sen verran mielenkiintoinen ala!

– Koko perustutkinnon suorittaminen avaa ovia jatko-opiskeluun, esimerkiksi ammattitutkintoon tai ammattikorkeakouluopintoihin. Logistiikan perustutkinnon suorittaneella on aina paremmat mahdollisuudet työllistyä, sillä varastoalalla arvostetaan nykyisin entistä enemmän alan koulutuksen saaneita työnhakijoita, tähdentää AEL:n koulutusasiantuntija, duunivalmentaja Mika Palm.

Katso lisätietoja Treenileiristä ja Varastonhoitajan osatutkinnosta